Tanssikoulu Into on innostava ja tasokas tanssikoulu, jossa on hyvä henki ja iloinen tekemisen meininki. Meillä tanssit omalla tahdillasi ja tavoitteellasi kannustavan, ammattitaitoisen tanssinopettajan johdolla. Haet tanssista sitten hyvää mieltä, taitoa tai kuntoa, Tanssikoulu Into on sinulle!
Tanssikoulu Innossa tanssivat kaiken tasoiset tanssijat aloittelijoista konkareihin. Meillä voit treenata toiveidesi tanssiaskelia joko yksin, parin kanssa tai ryhmässä – tärkeintä on, että saavutat omat tavoitteesi!
Yli kahden vuosikymmenen ajan parketeillamme on tapailtu niin tavoitteellista tanssia kuin ensikertalaisten askelia, keinahdeltu valssia kuin jammailtu jiveäkin.
Salien seinien sisällä on nautittu liikkumisen ilosta ja energisistä elämyksistä, kohdattu hyväntuulisia hymyjä ja kivoja kurssikavereita. Löydetty arkeen iloa, kehonhallintaan haastetta ja piristysruiskeita
pimeään!
Heittäydy tanssin pyörteisiin, kohota kuntoa ja kehitä tanssitaitojasi – samanhenkisten seurassa hyvä tuuli on taattu!
Tanssikoulu Innossa tanssin tähtihetkiä on rakennettu kehityksestä, kannustuksesta ja iloisista onnistumisen kokemuksista yli kahden vuosikymmenen ajan. Sama innostava tunnelma jatkuu, kun 21. toimintavuotemme starttaa v. 2025!
Tanssikurssien opetus etenee vaiheittain, jotta voit kehittyä tanssijana askel askeleelta. Voit edetä lajista toiseen tai tasolta toiselle omien tavoitteidesi ohjaamana.
Tanssikurssien pienet ryhmäkoot mahdollistavat henkilökohtaisemman ohjauksen, ja yksityistunneilla saat vieläkin täsmällisempää, toiveidesi mukaista opetusta. Tanssikoulu Into haluaa tarjota parasta mahdollista tanssinopetusta tanssiin innostuneille!
Tukenasi toimii kilpaurheilutaustainen tanssinopettaja (AMK) Elina Keskitalo, joka on innostanut ihmisiä musiikin ja liikkeen iloiseen liittoon jo 21 vuoden ajan.
Uuden harrastuksen aloittamiseen et tarvitse täydellistä rytmitajua, ballerinan keveyttä tai tankotanssijan taipuisuutta − vaikka et koskaan olisi tanssinut askeltakaan, löydät Tanssikoulu Innosta hyvähenkisen porukan, jossa löytää tanssin ilo ja taito. Korkeatasoinen opetuksemme tarjoaa haasteita myös edistyneimmille ja tavoitteellisimmat tanssijat ovatkin harrastaneet meillä jo vuosikausia.
Parhaiten löydät meidät sieltä, missä nauru raikaa – tule mukaan!
Tanssikoulu Innon toiminnasta vastaa Elina Keskitalo
Minulle tärkeintä tanssinopetuksessa on, että tekeminen on hauskaa ja innostavaa!
Opetuksessani voit treenata toiveidesi tanssiaskelia joko yksin, parin kanssa tai ryhmässä – tärkeintä on, että saavutat tavoitteesi!
Tanssinopettajana olen aito, avoin ja osaava. Haluan tarjota oppilailleni vain parasta, mikä näkyy opetuksessani
omistautuneisuutena ja suunnitelmallisuutena.
Vastaan itse
kurssitarjonnan suunnittelusta ja toteutuksesta, minkä vuoksi voin järjestää myös tanssijoiden toiveiden mukaisia tanssikursseja. Laita vain viestiä tai nykäise tunnilla hihasta, niin laitetaan innostavat ideat yhteistuumin toimeen!
Elina Keskitalo
Tanssinopettaja AMK 2006
Suomen Tanssinopettajain Liitto (STOL ry) kilpatanssin tutkinto 2003
IDTA: International Dance Teachers Association
Käyntiosoite
Aleksanterin Teatteri, Bulevardi 23–27, 00180 Helsinki
Postiosoite
Tanssikoulu Into
Laivalahdenkaari 26 D 45
00810 Helsinki
Y-tunnus: 1902637–4
Sähköposti: info@tanssikouluinto.fi
Puhelin + 358 40 557 2029